Karhun tarina

Legendaarinen urheilubrändi Karhu perustettiin vuonna 1916 nimellä Oy Urheilutarpeita – Sportartiklar Ab. Yksi perustajista oli pesäpallon isä, Lauri “Tahko” Pihkala.

Vuonna 1920 yhtiön nimi muutettiin Karhuksi. Samoihin aikoihin myös pesäpallo sai nykyisen muotonsa Pihkalan näkemyksen ja sinnikkään kehitystyön tuloksena. Pesäpallon ensimmäinen suomenmestaruus ratkottiin jo vuonna 1922. 20-luvulla pesäpalloa lähdettiin levittämään ympäri Suomen ja lajin suosio kasvoi nopeasti. Samalla myös Karhun asema pesäpallovarusteiden valmistajana lujittui. Sotien jälkeen Karhu piti suomalaisen palloilu-urheilun ja kansakunnan liikunnan puolia takaamalla urheiluvarusteiden saatavuuden niukoissakin oloissa. Pesäpallovarusteiden osalta toiminta otti aimo harppauksen eteenpäin, kun Karhu kehitti 60-luvulla nykyräpylän edeltäjän Pikipeikon ja tätä seuranneen Jättipeikon 70-luvun alussa. Seuraava merkkipaalu saavutettiin 80-luvulla, kun Karhu esitteli Karhu Katapult -komposiittimailan. Komposiitista valmistetut mailat mullistivat paitsi pelin myös tuotekehityksen. 90-luvulla oli seuraavan mullistuksen vuoro kun Karhu esitteli uudenlaista komposiittiteknolgiaa hyödyntävän huippumailansa, Goldhammerin. Goldhammer-mailan rakenne on toiminut pohjana uusille mailoille aina tähän päivään saakka. Pitkäjänteisen tuotekehityksen ansioista uusista mailoista on saatu entistä kevyempiä ja kestävämpiä.

Mailojen ja räpylöiden valmistamisen lisäksi Karhu on myös kehittänyt ensimmäiset pesäpalloon suunnittelut piikkarit sekä turvallisuuden uudelle tasolle nostaneen pesäpallokypärän. Vuodesta 2009 alkaen Karhun pesäpallotuotteita on markkinoinut ja valmistanut porvoolainen L-Tec Sport Oy.

Kaikki tämä rakkaudesta kansallispeliämme kohtaan. Myös seuraavat 100 vuotta.

Kotimaista osaamista

 

Karhun malliston kärkipään mailat ja räpylät valmistetaan käsityönä Porvoon tehtaallamme. Tällä tavoin varmistamme korkeimman mahdollisen laadun sekä myös tuotekehityksen ja valmistuksen saumattoman yhteistyön.

Mailat valmistetaan tietokoneohjatulla kuitukelaustekniikalla. Tämä mahdollistaa äärimmäisen kestävyyden sekä tarkkaan säädettävät painoluokat ja jäykkyydet. Materiaaleina käytetään maailman johtavien hiilikuitu- ja lasikuituvalmistajien uusimpia raaka-aineita tehden Karhun mailoista ensiluokkaisia niin laadultaan kuin kestävyydeltään.

Karhu tekee jatkuvaa yhteistyötä pelaajien ja seurojen kanssa, jotta jokainen pelaaja pihapeleistä superpesikseen voi olla kentällä paras versio itsestään.

    • SFC – Saumaton kuiturakenne

      Sekä Vertigo-, Goldhammer-, että Code-mailoissa on SFC-saumaton kuiturakenne (Seamless Fiber Construction), jossa kuidut kulkevat ristikkäin hyödyntäen parhaiten kestävyysominaisuuksiaan. Kuitujen kelaus aloitetaan lyöntikohdasta ja sitä kasvatetaan portaattomasti, jolloin seinämäerot pysyvät tarkkoina.

    • NL-Wind

      Modernit huippumailat valmistetaan NL-Wind-tietokoneohjatulla kuitukelausmenetelmällä maailman johtavien hiilikuitu ja lasikuituvalmistajien uusimmista raaka-aineista. Ainutlaatuisen teknologiamme ansiosta pesäpallomailamme ovat korkeatasoisia ja tasalaatuisia. Mailojen kuitupitoisuus on peräti 70 %.

    • Sweetspot

      Optimaalinen lyöntialuemerkintä kertoo lyöjälle mailassa kohdan, jossa pallo saa suurimman mahdollisen lähtönopeuden.

Karhu on pelissä mukana

Yhteistyökumppanit

   

Superpesis